Kuntoutus tai avohoito integroitaisiin aikuisten valvontaan siten, että niihin sovellettaisiin lähtökohtaisesti samoja sääntöjä kuin normaalitilanteessa rikosoikeudellisen järjestelmän ulkopuolella. Aikuisten valvontaa koskevalla sääntelyllä ei luotaisi uusia kuntoutuksia tai avohoitoja, vaan ehdotettavaan valvontaan luettaisiin enintään 30 tunnin osalta tällaisen yhteiskunnan normaalipalvelun hyödyntäminen. Sääntely ei loisi valvottaville mitään etusijaa kysymyksessä oleviin palveluihin. Myös aikuisten valvontaan sovellettaisiin kuitenkin muiden yhdyskuntaseuraamusten tavoin lain 12 §:ää, joka koskee Rikosseuraamuslaitoksen yhdessä sosiaali- ja terveysviranomaisten kanssa tapahtuvaa tukitoimien yhteensovittamista. Valvonnan sisältöä koskevaa 60 §:ää täydennettäisiin säätämällä siitä, että edellä mainittu kuntoutus tai hoito voi olla osa aikuisten valvontaa.
Työryhmä ehdotti lisäksi ehdollisen vankeuden oheisseuraamuksena tuomittavan yhdyskuntapalvelun enimmäistuntimäärän nostamista nykyisestä 90 tunnista 120 tuntiin. Tuntimäärän nostaminen mahdollistaisi nykyistä tuntuvamman rangaistuksen tuomitsemisen erityisesti pitkissä ehdollisissa vankeusrangaistuksissa.
Nuorten valvonta tarjoaa kuitenkin perusrakenteen ja elementtejä, joita voidaan hyödyntää aikuisten – 21 vuotta täyttäneinä rikoksen tehneiden - valvonnassa. Aikuisten valvontaa kehitettäessä on myös otettava huomioon seuraamusjärjestelmän kokonaisuus sekä siihen liittyvät mahdolliset aukkokohdat ja kehittämistarpeet. Aikuisten valvonta perustuisi siihen, että rikollisuuteen puututtaisiin valvontaan sisällytettävin rikoksen uusimisen ehkäisyyn tähtäävin keinoin riittävän aikaisessa vaiheessa.
Ehdollisen tuomion yleinen koeaika on kaksi vuotta, mutta tuomioistuin voi erityisistä syistä pidentää sitä. Se ei kuitenkaan saa ylittää viittä vuotta. Tuomioistuin voi koeajan kuluessa muuttaa, kumota tai asettaa uusia rangaistukseen liittyviä erityisehtoja silloinkin, kun ehtoja ei ole rikottu.
Ehdolliseen vankeuteen kohdistuu ajoittain julkisuudessa arvostelua erityisesti tapauksissa, joissa pitkää ehdollista vankeutta ei pidetä riittävän tuntuvana rangaistuksena vakavaksi koetusta rikoksesta. Seuraamusjärjestelmän sisäisen johdonmukaisuuden kannalta siirtyminen pitkästä ehdollisesta vankeudesta samanpituiseen ehdottomaan rangaistukseen onkin ongelmallinen, koska se merkitsee varsin jyrkkää porrasta muuten vähitellen ankaroituvassa järjestelmässä. Edellä mainitut oheisseuraamukset madaltavat tätä kynnystä. Voidaan kuitenkin kysyä, ovatko ehdollisen nykyiset oheisseuraamukset riittäviä. Oheisseuraamusten käyttöä jossain määrin lisäämällä ja niiden sisältöä kehittämällä ehdolliselle vankeudelle olisi mahdollista saada lisää toivottua vaikuttavuutta. Näin voitaisiin myös madaltaa ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välistä kynnystä.
Vastaajien arviot siitä, suoriutuvatko oheisyhdyskuntapalveluun tuomitut seuraamuksesta paremmin vai yhtä hyvin kuin yhdyskuntapalvelun suorittajat yleensä, jakautuivat jokseenkin tasan. Jos eroja nähtiin, kysymys oli jälleen oheisseuraamusta suorittavien hyvästä arjen hallinnasta. Joitakin tuomittuja on auttanut pitkä työhistoria.
Helmikuussa 2012 oikeusministeriö asetti työryhmän selvittämään, olisiko perusteltua luoda mahdollisuus liittää pitkiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin lyhyt ehdoton vankeusjakso. Työryhmä luovutti huhtikuussa 2013 oikeusministeriölle esityksensä yhdistelmävankeutta koskevaksi lainsäädännöksi (Mietintöjä ja lausuntoja 20/2013). Esityksessä ehdotettiin rikoslakiin lisättäväksi uusi rangaistuslaji, joka koostuisi pidemmästä ehdollisen vankeuden osasta ja lyhyemmästä ehdottomasta vankeudesta. Esityksen mukaan vuotta pidempi, mutta enintään kahden vuoden ehdollinen vankeus olisi voitu tuomita osaksi ehdollisena ja osaksi ehdottomana. Tällaisena yhdistelmävankeutena olisi kohtuusperusteiden nojalla poikkeuksellisesti voitu tuomita myös yli kahden, mutta enintään kolmen vuoden vankeus. Lisäksi työryhmä ehdotti valvontarangaistuksen lisäämistä ehdollisen vankeuden oheisseuraamukseksi. Mietintöön sisältyi työryhmän kahden jäsenen täydentävä lausuma, jossa yhdistelmävankeutta ei pidetty perusteltuna.