Ehdotus sai ristiriitaisen lausuntopalautteen. Lausunnoissa yhdyttiin lähtökohtaisesti siihen käsitykseen, että siirtyminen pitkästä ehdollisesta rangaistuksesta samanpituiseen ehdottomaan rangaistukseen merkitsee varsin jyrkkää porrasta muuten vähittäin ankaroituvassa rangaistusjärjestelmässä. Lausunnonantajien kannanotot yhdistelmävankeudesta ja sen tarpeellisuudesta jakaantuivat kuitenkin merkittävästi. Lisäksi yhdistelmävankeutta kannattavien mielipiteet jakaantuivat sen suhteen, millä tavoin yhdistelmävankeus tulisi toteuttaa. Ehdotus ei näistä syistä edennyt jatkovalmisteluun.
Asennoituminen on viime vuosikymmeninä vähitellen muuttunut. Yhdyskuntapalvelu ja nuorisorangaistus otettiin 1990-luvulla käyttöön ensimmäisinä uudentyyppisinä seuraamuksina. Niiden jälkeen seuraamusjärjestelmää on edelleen kehitetty enemmän vaihtoehtoja sisältäväksi, ja seuraamusten sisältöä suunniteltaessa otetaan entistä enemmän huomioon myös mahdollisuudet rikoksen tehneen tukemiseen ja kuntouttamiseen. Vuonna 2006 voimaan tulleessa vankeuslaissa (767/2005) rangaistuksen keskeisenä tavoitteena on uusintarikollisuuden ehkäisy, ja valvottu koevapaus on otettu käyttöön uutena asteittaisen vapauttamisen vaiheena. Valvontarangaistusta koskeva lainsäädäntö tuli voimaan vuonna 2011. Sen jälkeen kaikkien yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoa koskeva sääntely on koottu samaan, 1.5.2015 voimaan tulleeseen lakiin yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta (400/2015, jäljempänä myös täytäntöönpanolaki).
Yhdyskuntaseuraamuksiin voi seuraamuksesta riippuen sisältyä Rikosseuraamuslaitoksen virkamiehen ja rangaistusta suorittavan välisiä valvontatapaamisia. Nykyiseen nuorten ehdollisen vankeuden valvontaan kuuluu valvojan tai apuvalvojan ja tuomitun säännöllisiä tapaamisia, joiden tarkoituksena on seurata tuomitun olosuhteita ja niissä tapahtuvia muutoksia sekä parantaa hänen kykyään elää rikoksetonta elämää. Tapaamisiin voi sisältyä keskusteluja tehdystä rikoksesta ja muuta rikollisen käyttäytymisen vähentämiseen suuntautuvaa toimintaa sekä esimerkiksi valvottavan opastamista työ- ja sosiaaliviranomaisten kanssa asiointiin.
Vastaavantyyppinen tutkimus tehtiin edellisen kerran vuonna 1992, jolloin se ei koskenut yhdyskuntaseuraamuksia suorittavia. Vuonna 2010 julkaistussa tutkimuksessa oli mukana myös yhdyskuntapalveluun tuomittuja, joiden terveydentila todettiin paremmaksi kuin vankien. Tulos selittyy sillä, että vakavasti päihdeongelmaista rikoksentekijää ei tuomita yhdyskuntapalveluun.
Yhdyskuntaseuraamukseen tuomitsemista edeltää seuraamusselvityksen tekeminen. Nuorten valvonnan osalta selvittelytoimista säädetään laissa nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämisestä (633/2010). Aikuisten valvontaa koskevan seuraamusselvityksen tekemisestä ei ole perusteltua säätää mainitussa laissa, vaan sitä koskevaa seuraamusselvitystä koskeva sääntely on syytä ottaa yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoa koskevaan yleislakiin. Lain seuraamusselvitystä koskevaa 10 §:ää ehdotetaan täydennettäväksi asiaa koskevilla säännöksillä.
Yhdyskuntarangaistusta koskevassa rikoslain 8 luvussa säädetään puolestaan yhdyskuntarangaistukseen sisältyvästä ehdollisesta vankeudesta. Toissijaisen ehdollisen vankeuden pituus vastaa sen vankeusrangaistuksen pituutta, joka olisi tuomittu, jos yhdyskuntarangaistusta ei olisi käytetty. Jos tuomittu tänä aikana rikkoo hänelle asetettuja ehtoja tai tekee rikoksen, yhdyskuntarangaistukseen sisältyvä ehdollinen vankeus voidaan panna täytäntöön osittain tai kokonaan. Tätä toissijaista vankeutta käytetään harvemmin kuin varsinaista, rikoslain 6 luvussa määriteltävää ehdollista vankeusrangaistusta.
Norjassa on viime vuosikymmeninä muutettu yhdyskuntaseuraamuksia aikaisempaa monipuolisemmiksi ja vaativammiksi. Seuraamuksia voidaan yhdistää valvonnallisia ja hoidollisia elementtejä sisältäviksi kokonaisuuksiksi, ja tavoitteena on edelleen laajentaa vankilan ulkopuolella suoritettavien rangaistusten osuutta. Vuonna 2002 otettiin käyttöön sisällöltään vaihteleva yhdyskuntarangaistus (samfunnsstraff).