Jotta lapsen alkuperään liittyvät epäselvyydet voitaisiin jatkossakin tarpeen mukaan selvittää siitä huolimatta, että 30 päivän varoajasta luovutaan, ehdotetaan, että ennakkotunnustamiseen perustuva vanhemmuus voidaan selvittää lapsen syntymän jälkeen lastenvalvojan luona vielä kuuden kuukauden ajan vanhemmuuden vahvistamisen jälkeen, jos vanhemmat yhdessä pyytävät selvittämistä tai yhdessä hyväksyvät sen, että vanhemmuus selvitetään toisen henkilön tunnustettua tai ilmoitettua aikovansa tunnustaa lapsen. Vastaava mahdollisuus on nykyisin vain aviopuolisoilla, joiden lapsen isyys perustuu synnyttäneen äidin avioliittoon ja siitä johdettuun isyysolettamaan. Vanhemmuuden selvittämistä koskevaa säännöstä selkeytettäisiin isyyden ja äitiyden tarpeettoman päällekkäisen selvittämisen välttämiseksi. Selvennyksellä pyritään ottamaan paremmin huomioon eri perhemuodot ja sujuvoittamaan vanhemmuuden selvittämistä. Samalla vanhemmuuden selvittämisen uudelleenaloittamista koskevaa säännöstä täsmennettäisiin siten, että keskeytetyn vanhemmuuden selvittäminen voitaisiin ehdotuksen mukaan aloittaa uudelleen myös lastenvalvojan aloitteesta.
Koska molemmat lait ovat olleet voimassa vasta hyvin lyhyen aikaa, tarvetta periaatteelliseen uudelleentarkasteluun ei ole katsottu olevan olemassa. Lakien yhdistämisen yhteydessä on kuitenkin tarkoituksenmukaista toteuttaa niiden soveltamiskäytännössä ilmenneet tarpeelliset tarkistukset. Näiden pääosin teknisluonteisten tarkistusten yhteydessä on kiinnitetty huomiota paitsi lapsen edun toteutumiseen, myös väestölle koituvan hallinnollisen taakan vähentämiseen ja päällekkäisten viranomaistoimintojen karsimiseen ja digitalisoinnin edistämiseen. Ehdotettuja muutoksia käsitellään tarkemmin jaksossa 4.1.
Henkilö, joka katsoo olevansa tunnustajan asemesta lapsen vanhempi, voisi nykyisestä poiketen vaatia tunnustetun vanhemmuuden kumoamista kanteella tietyin perhe-elämän suojaan liittyvin edellytyksin. Tämä ehdotus parantaa tosiasiallisesti erityisesti lapsen biologisen isän asemaa nykytilaan verrattuna, jossa synnyttävän äidin asema on perinteisesti ollut varsin vahva.
On myös huomattava, että henkilötyövuosina toteutuva säästö kertautuu vuosittain. Lastenvalvojien työmäärän vähenemisen ei arvioida vaikuttavan tarvittavan työvoiman määrään, koska lastenvalvojat toimivat nykyisellään aliresursoidulla sosiaalitoimen sektorilla. Päämäärä on yhdenmukainen vuoden 2015 isyyslain kokonaisuudistuksen tavoitteiden kanssa. Lastenvalvojien velvollisuuksien selventämisestä johtuu lisäksi, että lastenvalvojien työajasta aiempaa suurempi osa tulee jatkossa kohdentaa vanhemmuuden vahvistamiskanteiden nostamiseksi niissä tapauksissa, joissa lapsen toinen vanhempi on tunnettu, eikä vanhemmuuden selvittämisen keskeyttämisperustetta ole käsillä.
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/679 luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta (yleinen tietosuoja-asetus), jäljempänä tietosuoja-asetus, on EU:n jäsenvaltioissa suoraan sovellettava säädös. Isyys- ja äitiysasioissa tarkoitettu henkilötietojen käsittely kuuluu hallinnollisena menettelynä tietosuoja-asetuksen ja tietosuojalain soveltamisalaan. Käsittelyn oikeusperusteena on tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohta. Eräät tietosuoja-asetuksen säännökset mahdollistavat kansallisen liikkumavaran, jonka puitteissa voidaan antaa kansallisessa laissa täydentäviä tai tarkempia säännöksiä. Tietosuoja-asetuksen sallima kansallinen liikkumavara koskee erityisesti julkisen sektorin henkilötietojen käsittelyä, mutta jossain määrin myös yksityisen sektorin henkilötietojen käsittelyä. Kansallinen liikkumavara ei eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta velvoita jäsenvaltioita säätämään tietosuoja-asetusta täydentävää tai täsmentävää kansallista lainsäädäntöä, vaan asiasta päättäminen on jätetty kansallisen lainsäätäjän harkintaan. Lainsäädännön on täytettävä tietosuoja-asetuksen mukaisesti yleisen edun mukainen tavoite ja sen on oltava oikeassa suhteessa tavoiteltuun oikeutettuun päämäärään nähden. Ottaen huomioon, että tietosuoja-asetus on suoraan sovellettava säädös, kansallista liikkumavaraa on kuitenkin käytettävä rajoitetusti.
Naista, joka on antanut suostumuksensa hänen vaimonsa tai toisen naispuolisen rekisteröidyn parisuhteen osapuolen hedelmöityshoitoon, pidetään lapsen äitinä, jos lapsi on saanut alkunsa hoidosta. Ennen uudistusta hänet merkittiin vanhemmaksi (foreldri). Siittiöiden luovuttajaa ei voida tuomioistuimen päätöksellä vahvistaa lapsen isäksi, ellei luovuttaja ole äidin avio- tai avopuoliso.
Isyyden ja äitiyden määräytymistä koskevat kansalliset ratkaisut poikkeavat toisistaan Euroopan unionin jäsenvaltioidenkin kesken, mutta kansainvälisesti omaksuttu peruslähtökohta on, että lapsen isäksi oletetaan mies, joka on avioliitossa lapsen äidin kanssa lapsen syntymän aikaan (niin sanottu pater est -sääntö). Niin ikään lapsen synnyttänyttä naista pidetään yleensä lapsen äitinä riippumatta siitä, onko kansallisessa lainsäädännössä omaksuttu yleinen äitiyttä koskeva määritelmä vai onko äitiyden määritelmä rajattu hedelmöityshoitotilanteisiin.
Asianosaisen oikeudesta nostaa kanne isyyden vahvistamiseksi ja kanteen nostamiselle säädetyistä määräajoista säädetään isyyslain 29 ja 30 §:ssä. Vastaavasti asianosaisen oikeudesta nostaa kanne äitiyden vahvistamiseksi ja kanteen nostamiselle säädetyistä määräajoista säädetään äitiyslain 25 ja 26 §:ssä. Alaikäisen lapsen puhevaltaa isyyden tai äitiyden vahvistamista koskevassa oikeudenkäynnissä käyttää se lastenvalvoja, joka on huolehtinut vanhemmuuden selvittämisestä. Lastenvalvoja voi edustaa lasta sekä silloin, kun lapsi on kantajana, että silloin, kun lapsi on vastaajan asemassa.
Isyys ja äitiys voidaan tunnustaa myös lapsen syntymän jälkeen. Isyyden tai äitiyden tunnustamisen ottaa tuolloin vastaan lastenvalvoja, henkikirjoittaja, julkinen notaari tai tietyin edellytyksin myös vihkijä. Lastenvalvojan, henkikirjoittajan ja julkisen notaarin oikeus vastaanottaa vanhemmuutta koskeva tunnustaminen lapsen syntymän jälkeen on edelleen asianmukainen. Evankelisluterilaisen kirkon kirkkohallitukselta saadun tiedon mukaan kirkolliset vihkijät eivät ole ottaneet vastaan yhtään tunnustamista uuden isyyslain aikana, koska kaikki tunnustamiset tehdään käytännössä äitiysneuvoloissa, lastenvalvojilla tai ulkomaan edustustoissa. Mahdollisuus antaa tunnustamislausuma vihkijälle on käytännössä tarpeeton. Lisäksi riskinä voidaan nähdä asiakkaan oikeusturvan vaarantuminen tunnustamisen vastaanottajan vähäisen kokemuksen vuoksi. Edellä mainitut syyt puoltavat sitä, että kirkollisen vihkijän oikeudesta vastaanottaa tunnustaminen luovutaan.
Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että tilanteessa, jossa kumoamiskanne on pantu vireille laissa asetetun määräajan jälkeen, kantajalla olisi nykyistä enemmän aikaa sen arvioimiseen, nostaako hän kumoamiskanteen määräajan umpeutumisen jälkeen ilmaantuneiden painavien seikkojen vuoksi vai ei. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan hänen edellytetään nostavan kanne viipymättä sen jälkeen, kun este kumoamiskanteen nostamiselle on poistunut. Esityksen mukaan kantajalla olisi yksi vuosi aikaa päättää kanteen nostamisesta sen jälkeen, kun syy kanteen nostamiselle on tullut ilmi. Lisäksi syyn painavuutta koskevaa edellytystä ehdotetaan hieman laskettavaksi. Lisäksi ehdotetaan erillistä säännöstä lapsen mielipiteen selvittämisestä lapsen etua arvioitaessa. Säännöksen yhteydessä ehdotetaan säädettäväksi myös lapsen kuulemisesta tuomioistuinkäsittelyssä.
Isyyslain ja äitiyslain säännökset isyyden ja äitiyden selvittämisestä, tunnustamisesta, vahvistamisesta, kumoamisesta sekä kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvista kysymyksistä vastaavat olennaisilta osin toisiaan. Lait sisältävät ristikkäisiä viittaussäännöksiä, jolloin yhden lain soveltaminen edellyttää myös toisen lain säännösten huomioonottamista. Myöhemmin voimaan tulleen äitiyslain säännösten muotoilu vastaa rakenteeltaan ja periaatteellisilta ratkaisuiltaan isyyslaissa aiemmin säädettyä. Sen sijaan isyyden ja äitiyden toteamiseen liittyvät säännökset eroavat olennaisilta osiltaan toisistaan.
Jos isyyttä ei ole tunnustettu vanhempien tekemällä yhteisellä ilmoituksella tai isän hakemuksesta, isyys voidaan vahvistaa tuomioistuimessa. Hakemuksen voi tehdä jompikumpi lapsen vanhemmista, lapsen huoltaja tai holhooja, lapsen elatuksesta vastaava henkilö tai täysi-ikäinen lapsi. Isyyden vahvistamista harkitessaan tuomioistuin ottaa huomioon kaikki todisteet, joilla on merkitystä sen arvioimisessa, onko lapsi tietyn miehen jälkeläinen. Isyys on mahdollista vahvistaa tuomioistuimessa siviiliprosessilainsäädännön mukaisesti myös silloin, jos isyytensä tunnustanut mies on kuollut.
Esityksellä on merkittäviä vaikutuksia hyvinvointialueiden ja Ahvenanmaan maakunnan sosiaalihuollon toimijoiden ja erityisesti lastenvalvojien toimintaan. Merkittävin vaikutus johtuu siitä, että lastenvalvojalle asetettu vanhemmuuden selvittämisvelvollisuus ei enää koskisi niitä vanhemmuuksia, jotka on tunnustettu äitiysneuvolassa ennen lapsen syntymää. Tämän ennakoidaan vähentävän tuntuvasti vanhemmuuden selvittämistehtäviä ja erityisesti asiakirjahallintaan liittyvää resursointitarvetta.
Tuomioistuin voi vahvistaa miehen lapsen isäksi, jos miehen isyys on oikeusgeneettisten tutkimusten perusteella todistettu. Muissa tapauksissa isyyden vahvistaminen on mahdollista, jos mies on ollut yhdynnässä äidin kanssa aikana, jolloin tämä tuli raskaaksi. Lisäksi edellytetään, ettei esiinny seikkoja, joiden perusteella miehen isyys olisi epätodennäköinen. Äidillä on velvollisuus tulla tuomioistuimeen todistamaan isyysasiassa. Samoin mies tai miehet, jotka ovat asianosaisia jutussa, ovat velvollisia todistamaan tuomioistuimessa. Tarpeen vaatiessa tuomioistuin voi määrätä tehtäväksi oikeusgeneettisen tutkimuksen. Huomioon tulee ottaa lisäksi se, onko äiti ollut avio- ja avoliitossa jonkun mahdollisen isäehdokkaan kanssa aikana, jolloin hän tuli raskaaksi. Isyyden vahvistamista koskevan kanteen nostaminen tuomioistuimessa tapahtuu viranomaisen välityksellä.
Isyys voidaan vahvistaa tuomioistuimen päätöksellä, jos geneettinen isyys voidaan todentaa tai voidaan osoittaa, että mies on ollut yhdynnässä äidin kanssa hedelmöityksen aikana. Isä on mies, joka on siittänyt lapsen. Lapsen katsotaan voineen saada alkunsa 181-300 päivää ennen syntymäänsä. Vahvistamiskanteen voi nostaa 1) isä lasta vastaan, 2) lapsi mahdollista isää vastaan tai 3) äiti miestä vastaan.
Voimassa olevaa isyyslakia ja sen kannemääräaikasäännöksen pohjalta muodostuneita käytäntöjä on ajoittain arvosteltu siitä, ettei biologisen isyyden poissulkevista oikeusgeneettisistä isyystutkimuksista huolimatta ole ollut mahdollista saada oikeudellista isyyttä kumotuksi sen jälkeen, kun säännönmukaiset kannemääräajat ovat umpeutuneet eikä erityisiin olosuhteisiin perustuvat poikkeussäännökset ole enää käytettävissä esimerkiksi siksi, että niihin ei ole vedottu viipymättä. Tällaisesta tilanteesta oli kyse muun muassa Helsingin käräjäoikeuden ratkaisussa 11.1.2017 (taltio 17/971), jossa isyyden kumoamiskanne myöhästyi noin kahdeksalla viikolla. Tuomioistuimen ratkaisu jäi lopulliseksi. Tapauskäytäntö on osoittanut, että epäily omasta vanhemmuudesta saattaa tulla järkytyksenä, jonka käsittelyyn tulisi varata riittävästi aikaa. Edellytys siitä, että henkilön tulisi reagoida viipymättä painavan syyn poistumisen jälkeen, on ongelmallinen ottaen huomioon, että kanteen nostamiseen oikeuttavien perusteiden arviointi voi edellyttää neuvotteluita osapuolten kesken ja uudesta tilanteesta johtuvien toimintavaihtoehtojen huolellista punnintaa. Kahden vuoden kannemääräaikaa on perusteltu toisaalta sillä, että lapsen vanhemmuutta koskevat kiistat on lapsen edun vuoksi syytä saada ratkaistuiksi mahdollisimman pian lapsen syntymän jälkeen.
Asiakirjat eri viranomaisten kesken lähetetään tällä hetkellä postitse paperisina, mikä tekee prosessista helposti haavoittuvan muun muassa tietoturvan näkökulmasta. Asiakirjoja voidaan myös palauttaa viranomaiselta toiselle täydennettäviksi. Asiakirjaliikenteeseen liittyvää menettelyä on tarpeen keventää ja yksinkertaistaa sekä mahdollistaa sähköinen menettely siten, että sähköinen ilmoitusjärjestelmä ohjaisi tunnustamisasiakirjojen täyttämistä oikein. Samalla on tarkoituksenmukaista luopua lastenvalvojille asetetusta äitiyden ja isyyden selvittämisvelvollisuudesta sellaisissa selvissä tilanteissa, joissa vanhemmuus on tunnustettu ennen lapsen syntymää äitiysneuvolassa. Epäselvissä tilanteissa isyyden tai äitiyden selvittämisvelvollisuus on edelleen tarpeen säilyttää lastenvalvojalla.
Lapsella, molemmilla vanhemmilla ja kolmannella osapuolella, joka uskoo olevansa lapsen isä, on oikeus riitauttaa isyysolettamaan tai tunnustamiseen perustuva isyys koska tahansa. Jos lapsi on alaikäinen, kanneoikeus on lapsen edustajalla. Jos lapsi on täyttänyt 15 vuotta, lapsen edustaja ei saa nostaa kannetta ilman lapsen suostumusta. Erityisillä edellytyksillä myös työ- ja hyvinvointivirasto (arbeids- og velferdsdirektoratet) voi nostaa kanteen. Riitauttamiselle säädetyistä määräajoista luovuttiin vuonna 2016. Norjassa on kuitenkin hiljattain selvitetty mahdollisuutta palauttaa määräajat (NOU 2020:14). Komitea päätyi ehdottomaan, että kumoamiskanne tulisi nostaa vuoden kuluessa siitä, kun epäilys vanhemmuudesta on syntynyt. Isyysolettaman tai tunnustamisen nojalla määräytynyt isyys kumoutuu myös, jos toinen mies tunnustaa isyyden. Lapsen äidin ja oikeudellisen isän tulee tällöin hyväksyä tunnustaminen kirjallisesti. Tällainen tunnustaminen voidaan hyväksyä ainoastaan, jos työ- ja hyvinvointivirasto pitää todennäköisenä, että toinen mies on lapsen isä ja asia vahvistetaan DNA-tutkimuksilla. Isyysasian tuomioistuinkäsittelyssä asianosaisia ovat lapsi, äiti ja jokainen mies, joka voi olla lapsen isä. Siinä tapauksessa, että ilmenee uutta tietoa, joka antaa viitteitä siitä, että joku muu voi olla lapsen isä, tuomioistuin voi haastaa hänetkin osapuoleksi asian käsittelyyn.
Jos isyyttä ei ole todettu synnyttäneen äidin avioliiton perusteella, isyys voidaan isyyslain mukaisesti vahvistaa miehen tunnustamisen perusteella tai tuomioistuimen päätöksellä. Vaihtoehtoisesti lapselle voidaan synnyttäneen äidin ohella vahvistaa äitiyslain 3 §:n 1 momentissa tarkoitettu toinen äiti. Äitiys määräytyy tällöin hedelmöityshoitoon suostumisen perusteella. Sekä isyys että äitiys voidaan tunnustaa joko ennen lapsen syntymää tai lapsen syntymän jälkeen. Ennen lapsen syntymää isyyden tai äitiyden tunnustaminen on annettava henkilökohtaisesti ja raskaana olevan läsnä ollessa terveydenhoitajalle tai kätilölle sen kunnan äitiysneuvolassa tai neuvolapalveluita kunnan toimeksiannosta tuottavassa yksityisessä terveydenhuollon toimintayksikössä, jossa perheelle on annettu raskaudenaikaisia neuvolapalveluita. Tunnustamislausuma voidaan antaa myös raskaana olevan kotikunnan lastenvalvojalle äidin esitettyä todistuksen raskaudestaan.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle ohjautuvat jatkossa analysoitavaksi myös ne oikeusgeneettiset isyystutkimukset, jotka aiheutuvat ennakkoon tunnustettujen lasten vanhemmuuden selvittämisestä lapsen syntymän jälkeen. Laitos on arvioinut, että tarvittavien oikeusgeneettisten isyystutkimusten lukumäärä lisääntyy noin 30:llä tutkimuskokonaisuudella.