Kuluttajan suojalaki (38/1978) koskee kulutushyödykkeiden tarjontaa, myyntiä ja muuta markkinointia elinkeinonharjoittajilta kuluttajille. Kulutushyödykkeillä tarkoitetaan myös palveluksia. Elinkeinonharjoittaja määritellään laissa luonnolliseksi henkilöksi taikka yksityiseksi tai julkiseksi oikeushenkilöksi, joka tuloa tai muuta taloudellista hyötyä saadakseen ammattimaisesti pitää kaupan, myy tai muutoin tarjoaa kulutushyödykkeitä vastiketta vastaan hankittavaksi. Kuluttaja määritellään laissa luonnolliseksi henkilöksi, joka hankkii kulutushyödykkeitä pääasiassa muuhun tarkoitukseen kuin harjoittamaansa elin keinotoimintaa varten.
Aikaisemmin varsinkin maaseudulla oli hyvin tavallista, että eläkkeelle jääneet poliisit ja kihlakunnanoikeuksien lautamiehinä toimineet henkilöt tarjosivat oikeudellisia palveluja lähinnä laatimalla testamentteja, kiinteistökauppa ja perukirjoja sekä hoitamalla tuomioistuimissa erilaisia hakemus ja kirjaamisasioita. Täsmällistä tietoa ei ole siitä, miten yleistä tällainen palvelu on nykyään, mutta voidaan arvioida, ettei tällaisella lakimieskoulutusta vailla olevien henkilöiden palveluntarjoamisella ole nykyään kovinkaan suurta merkitystä.
Kelpoisuusvaatimuksia ei toisaalta tule tiukentaa liikaa. Sääntelyn pitää olla oikeassa suhteessa tavoitteeseen, toisin sanoen oikeus turvan toteutumiseen ja asianmukaiseen oikeudenhoitoon, nähden. Liian kireät kelpoisuusehdot vaikeuttaisivat alalle pääsyä ja vähentäisivät kilpailua sekä siten nostaisivat oikeudenkäyntien kustannuksia entisestään.
Lainsäädännössä ei ole määritelty lakiasiaintoimistojen omistajille tai niissä työskenteleville lakimiehille erityisiä kelpoisuusehtoja. Markkinatuomioistuimen päätöksillä 1983:5 ja 1983:6 on kuitenkin tosiasiallisesti osittain rajoitettu oikeudellisten palvelujen tarjoamista lakiasiaintoimistoista siten, että oikeustieteellistä tutkintoa vailla olevia henkilöitä on kielletty markkinoimasta elinkeinotoimintaansa ilmaisuilla ”lakiasiaintoimis to” tai muutoin sanan ”lakiasiat” hallitsemalla yleisviittauksella. Lisäksi kuluttaja-asiamies on katsonut, ettei esimerkiksi varanotaari tai oikeustieteen ylioppilas voi markkinoida itseään lakimiehenä.
Ammatillinen itsenäisyys tarkoittaa, että asianajajan on oltava itsenäinen ammatinharjoittaja tai hänen on harjoitettava asianajo toimintaa yhtiömuodossa toisen asianajajan kanssa tai hän voi olla työsuhteessa vain toiseen asianajajaan. Riittävää itsenäisyyttä asianajajan ammatin harjoittamiseen ei siis katsota olevan lakimiehellä, joka työntekijänä muun kuin asianajajan palveluksessa tai virkamiehenä on velvollinen hoitamaan asian ajotehtäviä toisen johdon ja valvonnan alaisena tai esimiestensä määräyksiä noudattaen. Tällainen henkilö ei voi olla asianajajana, ellei asianajajayhdistyksen hallitus siihen erityisestä syystä suostu. Määräys ei kuitenkaan koske valtion oikeusaputoimistoissa työskenteleviä julkisia oikeusavustajia.
Elinkeinon harjoittamisen oikeudesta annettu laki ei sisällä rajoituksia oikeudellisten palvelujen tarjoamiseen. Oikeudellisiin palveluihin kuuluva perintätoiminta on kuitenkin ammattimaisesti hoidettuna säädetty luvanvaraiseksi perintätoiminnan luvanvaraisuudesta annetulla lailla.
Empiiristä selvitystä siitä, kuinka usein muiden oikeudenkäyntiasiamiesten kuin asianajajien ja julkisten oikeusavustajien toiminnassa on ollut epäkohtia, joihin olisi tullut valvonnan keinoin puuttua, ei sinänsä ole käytettävissä. Vertailutietona voidaan kuitenkin todeta, että asianajajiin ja julkisiin oikeusavustajiin kohdistuneista valvontaasi oista vuosittain noin kolmasosa on johtanut kurinpidolliseen seuraamukseen. Jos oletetaan, että muiden asiamiesten toiminta on laadultaan samaa tasoa, voidaan olettaa, että aihetta puuttumiseen olisi arviolta yhtä usein. Toisaalta on huomattava, että toimivalla valvonnalla on huomattava merkitys siinä, että se jo pelkällä olemassaolollaan ehkäisee ennalta epäasianmukaista menettelyä.
Vuoden 2009 lopussa asianajajien luku määrä oli 1 878. Julkisia oikeusavustajia Asianajajaliiton jäsenistä mainittuna ajan kohtana oli 122. Asianajotoimistoissa, joita maassa sivutoimipisteineen vuoden 2009 lopussa oli vajaat tuhat, työskenteli mainittuna ajankohtana asianajajien lisäksi noin 600 Asianajajaliittoon kuulumatonta laki miestä, jotka eivät täyttäneet Asianajajaliiton jäseneksi pääsemiseen vaadittua työkokemusta.
Julkisen oikeusavustajan kelpoisuusvaatimuksena on oikeustieteen kandidaatin tai maisterin tutkinto sekä riittävä kokemus asianajajan työstä tai tuomarin tehtävien hoitamisesta.
Oikeudenkäynnin tulee johtaa oikeaan lopputulokseen oikeudenmukaisessa menettelyssä, nopeasti ja edullisesti. Asianosaisten asiaa ajavien oikeudenkäyntiasiamiesten ammatti taidolla ja työn laadulla on tärkeä merkitys pyrittäessä näihin tavoitteisiin. Ammattitaito sisältää paitsi tiedollisen ja taidollisen pätevyyden myös korkealuokkaisen ammattietiikan. Tehtävänsä osaava ja eettisesti korkeata soinen asiamies toteuttaa päämiehensä oikeusturvaa ja edistää samalla muiden asian osaisten oikeusturvan toteutumista.
Oikeudenkäyntiasiamiehenä saisi toimia vain asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai ehdotettavassa laissa luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista (1. lakiehdotus) tarkoitettu luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja, jollei muussa laissa toisin säädettäisi.
Asianajotoimistoissa työskentelevien muiden lakimiesten kuin asianajajien toimintaan kohdistuu samanlainen valvonta kuin asian ajajienkin toimintaan. Menettely perustuu hyvän asianajajatavan määräykseen, jonka mukaan asianajajan tulee erityisesti huolehtia, että hänen avustavat lakimiehensä noudattavat hyvää asianajajatapaa. Asianajotoimiston avustavaan lakimieheen kohdistuvassa asiassa menettelyn kohteena on avustavan lakimiehen toiminnasta vastaava asianajaja.
oikeudenkäyntiasiamiehenä saa toimia asianajaja tai muu oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut, rehellinen ja muutoin kyseiseen tehtävään sopiva ja kykenevä henkilö, joka ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu.
Nykyisin Asianajajaliiton valvonta kohdistuu asianajajiin ja julkisiin oikeusavustajiin. Valvontalautakunnan toiminnasta aiheutuvat kustannukset katetaan kokonaisuudessaan Asianajajaliiton jäsenten suorittamilla jäsen maksuilla. Asianajajaliiton jäseninä olevien julkisten oikeusavustajien jäsenmaksun suorittaa oikeusministeriö.
Lain mukaan toimilupa on myönnettävä luotettavalle ja vakavaraiselle hakijalle, joka saa harjoittaa elinkeinoa Suomessa, ilmoittaa tiedot perintätoiminnasta vastaavasta henkilöstä sekä kykenee huolehtimaan toimeksiantajan lukuun perittävistä varoista ja toimeksiantajaa ja velallista koskevien tietojen asianmukaisesta suojaamisesta.
Valtioneuvoston oikeuskanslerin asianajajiin kohdistuvasta valvonnasta säädetään asianajajista annetun lain 6 §:ssä. Sen mukaan valtioneuvoston oikeuskanslerilla on oikeus panna vireille lain 7 c §:ssä tarkoitettu valvonta asia, jos oikeuskansleri katsoo asian ajajan laiminlyöneen velvollisuutensa. Oikeuskanslerilla on myös oikeus vaatia Asian ajajaliiton hallitusta ryhtymään toimenpiteisiin asianajajaa vastaan, jos oikeuskansleri katsoo, ettei tällä ole oikeutta olla asianajajana.
Lisäksi velvollisuus noudattaa edellä mainittuja samoja velvoitteita koskisi myös kaikkia tehtäviä, joihin hänet on määrätty oikeusapulaissa tarkoitetuksi avustajaksi.
Oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:ssä tarkoitettuja niin sanottuja summaarisia asioita ovat tietyn määräistä saamista koskevat asiat, hallinnan tai rikkoutuneen olosuhteen palauttamista koskevat asiat ja häätöä koskevat asiat.
Lainkäyttöä yleisissä hallintotuomioistuimissa sääntelee hallintolainkäyttölaki (586/1996). Lain 20 §:n mukaan asianosainen saa käyttää hallintotuomioistuimissa asiamiestä, jona saa toimia asianajaja tai muu rehellinen ja muuten siihen toimeen sopiva ja kykenevä täysi-ikäinen henkilö, joka ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu.